keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Estetunti 13.5

Tänään mulla oli estetunti, ja toivomukseni mukaan sain mennä Rontilla. Oli niin kova sade, että mentiin maneesiin hyppäämään. Tällä kertaa ei ollut mitään kummoisempia tehtäviä, kun 17m linja, sekä jumppatehtävä, mutta riitti niissäkin tekemistä.


Aloitettiin käyntityöskentelyllä vasemmassa kierroksessa. B-kirjaimeen tuli voltti, ja siitä jatkettiin pitkä sivu avoa. Sitten vielä c'stä keskelle kenttää ja siitä pohkeenväistö takaisin uralle. Sitten sama toiseen suuntaan ja ravissakin tehtiin tätä.
Sen jälkeen laukattiin pari kiekkaa kentän ympäri kevyessä istunnassa.

Sitten alettiin tulla yksi kerrallaan sitä 17m linjaa laskien askeleet väliin. Rontti oli tunnin aluksi jotenkin tosi laiska, tai siis tuntui, että vaikka kuinka kannusti ja yritti pidentää laukkaa niin tuli 8 laukkaa :D

Sitten käytettiinkin jonkin aikaa jumppasarjaan. Se meni mielestäni ihan hyvin, mutta koska se laukka oli edelleen hidasta, niin jäin okserille varsinkin parissa hypyssä jälkeen:D Sitten välillä meni taas siihen, että luotin vaan että Rontti hyppää ja unohdin ratsastaa. seurauksena Rontti juoksi pystystä ohi, mutta tilanne korjautui, kun sitten taas muistin pitää pohkeet kiinni jne.
Korkeuksiltaan esteet oli jtn. 70cm ainakin jossain vaiheessa kun katsoin, paitsi se 17m linjan esteet oli pikku puomeja/kavaletteja.



Kivasti tässä puomi tippumassa :D
Sitten vielä loppuaika tultiin kavaleteilla kääntymis/laukanvaihtoihin tarkitettua tehtävää. Se meni niin, että kavalettien väliin voltti, sen jälkeen toinen kavaletti ja siitä käännettiin suoraan toiselle kavaletille täyskaarrolla. Sama toisella kavaletilla ja seinään seis. En tiedä saiko mun selityksestä mitään selvää, mutta jotenkin noin :D Tämä meni ihan okei myös, lopussa tuli vasta kuitenkin kunnolliset laukanvaihdot jne.



Kokonaisuudessaan tunti meni ihan okei, ja ihan hyvillä mielin lauantain kisoihin.
<---tuossa vielä kooste tunnilta, seuraavaa postausta tulee varmaan kisojen jälkeen:)

4 kommenttia:

  1. Hienott!! Oisit voinu vähä pitemmin selittääää :D

    VastaaPoista
  2. Kiva postauus ja hiienot!:--) nii kuka kuvas?;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoss sää ja maikkeliki:--) Yks helena kuvas :)))

      Poista