lauantai 6. kesäkuuta 2015

Esteitä Maisalla

Valtti ei ole edelleenkään tuntikäytössä, joten jonkun on pitänyt mennä Maisalla tai Roopella tunnilla, ja keskiviikkona oli minun vuoro mennä Maisalla. Alunperin olisi ollut tarkoitus mennä pellolle treenaamaan maastoestetä, mutta koska oli satanut niin paljon, pelto olisi ollut niin liukas ja huono. Ennen tunnin alkua käytiin kuitenkin rakentamassa kentälle pari kappaletta "maastoesteitä". Toinen oli aika kapea puueste ja toinen oli hieno vesimatosta ja puista muodostettu vesihauta.


Kun hain Maikin sisälle, mun ei tarvinu onneksi mitenkään alkaa sitä kuivaamaan kun se oli osannut mennä katokseen sateelta suojaan.


Alkuverryttelyksi tehtiin molempiin suuntiin avoja ja voltteja ja ne meni ihan hyvin.
Suunnat vaihdettiin etuosakäännöksillä ja käyntityöskentelyn jälkeen tehtiin kevyessä ravissa voltteja ja pysähdyksiä. Pysähdykset meni ainakin hyvin, tarvitsi vaan ihan vähän jännittää vatsa niin Maikki pysähtyi :D Tuntui kyllä hassulta mennä kun tiesi, että mun alla on nyt vähän osaavampi ja ihan erilainen hevonen kuin esim. Rontti tai Sakke.

Voisin kantaa kädet paremmin näissä alkuverkkakuvissa
Noh, kaikki vasta alkoi kun nostin ekan kerran laukan:D Sitten joskus kun siirryn tommosiin isoihin hevosiin niin mulla on aika iso työ tottua niiden askeleisiin. Mutta niin tultiin laukassa puomia laskien yksi, kaksi, kolme. Suurimmaksi osaksi sain laskettua oikein, mutta laukka oli tosi hidasta, Maikki piti kunnolla herättää että se alkoi laukkaamaan kunnolla.

Juuh, tältä näytti ensimmäiset laukannostot.... hirvee etukeno:DD


Puomin jälkeen tultiin kaikki yksi kerrallaan niitä kahta 'maastoestettä', joissa oli 10m väli. En muista menikö Maisa kerran vesimatosta ohi, mutta muuten tämä meni ihan jees.

Näiden jälkeen tultiin jumppaa, jossa oli puomi-ristikko-pysty-okseri, jossa okseri oli korkeimmillaan jtn 75cm. Se tehtävä oli tosi hauska mennä, tuntui että ne hypyt kesti niin kauan aikaa, ihan kun heppa olis lentänyt:D




Sitten tultiin lyhyitä ratoja. Ne meni ihan okei. Ensimmäinen rata meni niin, että ensin tuli maastoesteet, joiden jälkeen kierrettiin melkein koko kenttä R-sivulla olevalle linjalle, jonka jälkeen tuli vielä 17metrin kolmen kavaletin linja.
Toinen meni niin, että tultiin ensin R-sivun linja, mutta toisesta suunnasta(okseri ensin), ja sen jälkeen tuli maastoesteet ja siitä vielä tultiin ravilla sisään jumppis. 
Ei ole oikein mitään kirjoitettavaa, kun koko tunti meni vaan ihan okei:D Korkeimmillaan yksi este oli 80cm. Pomppaan joissakin hypyissä ihan hirveen korkeelle irti satulasta, nii näytti hauskalta, mutta noh mitäs pienistä. Maisalla oli kyllä tosi hauska mennä ja voisin mennä uudelleenkin. Alla vielä kooste tunnista.




3 viikkoa puoliylläpitoon, en jaksais odottaa:D Mutta mulla ei ollut muuta tälläkertaa, katsotaan millon seuraavaa postausta!

6 kommenttia:

  1. Vitsit oot ton Maisan selässä niin pieni!

    VastaaPoista
  2. Hyyvihän sä maikkilla pompit!;-) tosiaan oot iha mini :-DD kivoi kuvii!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos!:)) Mut en mun mielestä ees niinkää mini :DDDDD

      Poista
  3. Sää lennät tuolla ilmassa tolla okserilla.
    Yritä pitää peppua lähempänä satulaa ja älä hakkaa takamusta satulaan.
    Meet hyvin kuitenki ensi kerraksi Maisalla.
    Kiva blogi mutta tekstit vois olla vähä isompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tarkotat tuota mustavalkosta okseria niin huomasin kyllä itsekkin. Ja tuolla juuri sanoin että en ole aikoihin mennyt noin isolaukkasella hevosella, joten mulla oli ongelmia pysyä satulassa. Kiitos:)

      Poista