sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

22.6.

Postauksen kuvat ©Ellu

Keskiviikkona hypittiin esteitä Veeran ja Harrin kanssa yhtäaikaa ja Ellu oli meitä kuvaamassa. Tällä viikolla meillä on ollut tosi hyvä ilma, tosin torstaina oli niinkin hyvä, että paarmojen huitomisen takia keskittyminen herpaantui ratsastuksesta koko ajan eikä hirveästi tehnyt mieli kunnolla ratsastaa.

Tilannekuva :D

Maanantaina olin mennyt Pontsolla ilman satulaa ja varmaan yli puolet tunnista käyntiä, sillä harjoiteltiin ja jankattiin asetteluja ja edes jotenkin päin kulkemista. Ajattelin sitten, että nyt meidän alkuverkatkin luonnistuisi hyvin keskiviikkona, kun viimeksi oltiin kunnolla harjoiteltu koulua, mutta eihän se ihan niin ollut. Pohkeet eivät meinanneet mennä läpi sitten millään ja vaikutti, että Pontso vastustaa vaan mun pyyntöjä. Tuli muutamia ihan hyviäkin pätkiä. 

Ohjatkin olis varmaan hyvä olla kädessä ja sillee :D 


Ensimmäisenä tultiin pitkällä sivulla oleva este, ja sitten kulmasta käännettiin ns. "kokorataleikkaa" muotoisesti toiselle esteelle. Tässä paintilla piirretty taideteos kuvaamaan, että mitä esteitä siellä kentällä oli ja miten tultiin ensiksi:D Koosteesta näkyy kyllä myös.


Aluksi hyppy paikat oli aivan hukassa ja olin kaikissa ihan epämukana, mutta loppua kohti ei enää niin paljon tullut niitä huonoja hyppyjä.  Tehtiin monenlaisia ratoja esteillä, mitä kentällä oli ja korkein este oli taas sen 80cm. 



Ongelmia meille tuotti kääntymiset osassa radoissa, enkä kyllä osaa sanoa miksi :D Nyt vaan pitää rueta harjoittelemaan tiukempia teitä ja just niitä kääntymisiä. Itse olisin voinut olla selässä rauhallisempi ja määrätietoisempi, että olisin kertonut Pontsolle paremmin, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Videostakin näkyy, että meno näyttää jotenkin sekavalta ja että en osaa ratsastaa yhtään :D
Nyt vaan tarvii lisää harjoittelua!


Musta on vaan hyvä, että saa välillä omasta ratsastuksesta kuvia ja videoita, että tietää aina mitä parantaa seuraavalla kerralla.


Tässä vielä kooste:




4 kommenttia: