maanantai 20. heinäkuuta 2015

KESÄ

Aloitetan sillä, että en oo tainnut kertoa pitkään aikaan blogissa Rontin kuulumisia.
No ponille kuuluu ihan hyvää, sillä on ollut aika pitkä saikkua, mutta nyt se taas on ihan terve. En
tosin tiedä paheniko lohkeama kaviossa kivikolla kävelemisestä...



kuvat (c)Alina Saarenpää!




Sitten tämän päiväiseen, pääsin nimittäin parin kuukauden jälkeen pitkästä aikaa Rontin selkään!
Käytiin siis Ellun kanssa ensimmäistä kertaa koko kesänä uittamassa poneja.


Aamulla kun lähdin tallille pyöräilemään, mulla oli kylmä, mutta kun päästiin tallille, laitettiin ponit ja lähdettiin kohti uittopaikkaa, musta tuntui ekaa kertaa tänäkesänä kesältä.
En tiedä, ehkä se kesä alkaa mun mielessä siitä, että on käyny uittamassa hepoja:D Vaikka oonhan mä itse jo käynyt uimassa monestikkin, mutta heppojen kanssa en vielä ollut.


Rontilla oli tosiaan ollut vapaata ratsastuksesta, niin sen kyllä heti huomasi. Poni heitteli päätä ja pari kertaa taisi nousta takapääkin, joka ei ole kovin Rontin tyylistä. Yleensä se on niin kiltti ja puksuttaa vaan eteenpäin niinkuin pyydetään, mutta tänään se oli itsepäisellä tuulella ja nakkeli päätään.


Kun päästiin rantaan, niin molemmat ponit oli ihan innoissaan vedestä ja kuoputtivat ja pärskivät vettä, varsinkin Sakke.


Me Rontin kanssa lähinnä kahlattiin vedessä, Mutta kyllä kai se viilensi ainakin ponia.



Semmoinen uittoreissu meillä oli tälläkertaa, toivottavasti ei jäänyt kesän viimeiseksi;)

 Nosiis, tätä mieltä poni oli oikeasti vedestä :D

Harmi kun mulla alkaa jo olla vähän liikaa pituutta ponille, toivottavasti voin vielä jonkin aikaa mennä tällä pallomasulla:/♥
Näistä kuvista tuli mun mielestä niin kivoja ja kesäisiä:3

Uiton jälkeen vielä virutettiin ponit tallin pihassa.

Ja pesun jälkeen...

Saa nyt nähdä, voiko tuolla ponilla alkaa taas normaalisti treenaamaan, toivon ainakin niin, sillä en ole niin pitkään aikaan tällä huippuponilla tehnyt mitään kunnollista uiton lisäksi. ♥

Alla vielä parit yhteiskuvat!:)


4 kommenttia: